Corona - holilla tai ilman, maku on täysin sama (4/5)

Corona Cero vs. Corona Extra


Pöydälle asettuu jo aika mones sokkotesti. Kilisevät ja pitkäkaulaiset Corona-pullot asettuvat pöydälle rinta rinnan. Testin kaataja vaatii saada selitystä, miksi olutta kiskotaan nyt keskellä päivää. Mutta testi on testi: Corona Extra vs. Corona Cero

Meksikolainen Corona Extra on maansa myydyin olut niin rajojen sisä-kuin ulkopuolellakin. Coronaa myydään 150 maassa. Paikalliset alkoivat tunkea sen lasiseen ja pitkään kurkkuun sitruunan tai limen viipaleita. Jonkun tarinan mukaan syy oli se, etteivät kärpäset tunge sisään pulloon. Nykyään hedelmien survominen olutastian nieluun on ennemminkin perinne-, tyyli- ja makuasia.


Esteettiset sisarukset.


Markettien esittelyn mukaan lievästi humaloitu vaalean keltainen meksikolaistuote on pudottanut pintaansa pitkäkaulaisesta, Meksikolle tyypillisestä profiilipullosta. Kummasa näytteessä on alkoholia ja kummassa ei?Molemmat oluet näyttävät kirkkailta ja hailakankeltaisilta. Vaahto on vaaleaa, ilmavaa ja jonkin verran kestävääkin. Toisessa lasissa tuoksahtaa raikas ja voimakas sitruksinen tuoksu ilman puussa kasvavaa lisäosaakin. Rinnakkaislasi tarjoilee vaisumman, ehkä vähän piilottelevankin tuoksun. Sen perusteella näytteen päälle laskeutuu alkoholiton leima.

Maku on raikas, mutta ryyditettynä erikoisella sivumaulla, joka on orastavankarvas. On vaikea päättää, onko sivumaku positiivinen vai negatiivinenkokemus. Mutta siinä mielessä kokemus on ravisteleva, että molemmat oluet näyttävät ja maistuvat täysin samalle. Vain heti kärkeen tehty syvä nuuhkaisu käskee arvaamaan toisen oluen alkoholittomaksi, se mene oikein.

Testissä vanhempi testaaja osasi löytää eron alkoholittoman ja alkoholillisen tuotteen välillä. Nuorempi testaaja, joka juo alkoholillista versiota pussitavarana meni täysin höplästä. Alkoholillinen tuote maistui jälkimmäisen testaajan mielestä vähemmän Coronalta kuin alkoholiton. 

Corona Cero ansaitsee kiitettävän määrän pisteitä siitä, että alkoholittomastaa versiosta on onnistuttu valmistaamaan tismalleen samanlainen olut kuin alkoholillisestaa mallikappaleestaaan. Jos pitää Coronan mausta, kannattaa alkoholiton ottaa oman jääkaapin valikoimaan. 



Kumpi on kumpi - päätä itse, jos pystyt.


Arvio 4/5

Arvion luotettavuus: Arviota leimaa se, että testauskokemukset kulkivat hieman eri linjaa. Coronan arviossa testaajat joutuivat käymään kädenväännön lisäksi melkoisen painin; saako alkoholiton korona lopulta kiitettävän, keskinkertaisen vai jonkun muun arvion. Pisteytys joutui pitkäksi aikaa pöydälle, mutta lopulta alkoholittoman ja alkoholillisen Coronan tismalleen samanlainen olemus ja maku nostivat pisteet huippulukemiin. Jos pidät Coronasta, niin pidät Coronasta oli siin alkoholia tai ei.






Kommentit