Heineken 0.0 - pomminvarmaa perustekemistä (3.5/5)

 

Heineken 0.0:n varsinsinen maistelu antoi odottaa
itseään pitkään, vaikka siitä oli jo paljon,
kokemuksia muun muassa ravintoista,
kotoa ja jopa urheilujuomana.

Heineken 0.0 -olut oli ehtinyt niittää Nollapistenollabissen käytössä hyviä kokemuksia jo ennen blogin alkua. Sitä oli juotu ravintolassa ja kotona ruoan painikkeena ja jopa sählytreeneissä janojuomana. Kokemuket niistä oivallisia.

Päätimme, ettemme maistele Heineken 0.0 -olutta välttämättä perinteisin menoin ollenkaan. Yli 40 maistellun oluen jälkeen olimme kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että lähimarketista valikoima alkoi uhkaavasti huveta - ja kun ei oikein ehtinyt merta edemmäksi kalaankaan, sai Heineken ansaitsemansa mahdollisuuden.

Kestikö alkoholiton Heineken lopulta sellaiset paineet kuin olimme sille ladanneet?

Alkoholitonta Heinekeniä -
komea on vashto.

Heineken Internetional on maailman tuotteliaimpia panimoja. Sen tunnetuin merkki on nimensä mukaisesti Heineken. Panimon taru alkoi, kun Gerard Adriaan Heineken osti amsterdamilaisen De Hooibergin panimon vuonna 1864. Nykyään Heineken omistaa 167 panimoa 70 eri maassa. Niissä tuoteaan noin 170 eri olutmerkkiä.

Alkoholiton Heineken 0.0 -olutta kuvaillaan interwebissä seuraavasti: raikas, maltaisen ryhdikäs, viljankeltainen, keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, mallaskeksinen, sitruunainen, kevyen hedelmäinen ja hennon yrttinen.

Nollapistenollabissen testilasiin Heineken 0.0 kaatuu vaaleankeltaisena ja aistikkaana. Väri on kaunis ja läpikuultava. Se rakentaa päällensä vaalean, kauniin, hennon ilmavan vaahdon. Tuoksu on ehtaa olutta ja se tulee esiin vahvasti.

Oluen maku toimii ennakkoasenteiden mukaisesti - kuin junanvessa. Hieman vetiseen vivahtava mutta äärimmäisen varma oluen tuntu valtaa suun heti ensipuraisulla. Maussa ei ole mitään liikaa eikä mitään liaan vähän mutta ei myöskään mitään, mikä yllättää - hyvää perusolutta. Oikeastaan se on odotusten mukainen lager-olut, joka maku pitää pintansa alusta loppuun, eikä notkahda.

Heineken 0.0 on yksinertainen ja selkeä lagerolut, joka on hyvä esimerkki siitä, että lopputulos on monesti konstailematta paras.



Hyvin toimii Heineken 0.0.

Arvio: 3.5/5

Arvion luotettavuus: Molemmat maistelijat tunsivat alkoholittoman Heineken 0.0 -oluen jo pitkän ajan ja lukuisien juotujen pullojen ja tölkkien takaa. Sitä oli ehditty kokeilla paikassa kuin paikassa, eikä se ollut koskaan pettänyt - sitä se ei tehnyt testissäkään. Molemmat maistajat olivat nopeasti sitä mieltä heti, että olut ansaitsee vähintään kolmosen, eikä puolikkaasta bonuspisteestäkään täytynyt neuvotella sen isommin.



Kommentit