Crisp IPAn takatuuppari riittää kevyeen tarjoiluun (3,5/5)

Crispin IPA.

Sinebrychoff on pohjoismaiden vanhin panimo sekä vanhin suomalainen elintarvikealan yritys. 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa elänyt Peter Ivanovits Sinebrjukov teki fiksun päätöksen. Mies lähti perheensä kanssa Moskovan liepeiltä kohti Vanhaa Suomea, jossa häämötti parempi elämä. Peterin vanhin poika Nikolai otti perheensä liiketoimista vastuun ollessaan vasta 16 vuotta ja osoittautuikin liikemiestaidoiltaan osaavaksi. Liiketoiminta piti sisällään kauppapuodin ja kapakan pitoa sekä oluenpanoa.

Vuonna 1918 Nikolai voitti huutokaupassa 10-vuotisen yksinoikeuden oluen myyntiin ja valmistukseen Helsingissä. Hän sai oikeuden hankkia maata ja perustaa panimon Helsingin Hietalahteen. Lupa tuli 13.10.1819, jota pidetään Sinebrychoffin perustamispäivänä ja juhlitaan edelleenkin suomalaisen oluen päivänä. Pari sataa vuotta myöhemmin Sinebrychoff toi markkinoille alkoholittomia oluita käsittävän Crisp-tuoteperheen. 

Nollapistenollabissen testipenkkiin asettuu tällä kertaa Crisp IPA. Testaajat olivatkin Crispistä jo hieman maulla, sillä alkoholittomien oluiden maistelu bloogia varten sai alkunsa juuri Crisp-tuoteperheen lagerista. Myöhemmin joimme myös Crisp Hoppy lagerit.

Alkoholiton Crisp IPA tuoksuu heti hyvälle ja hedelmäiselle. Kupariin taipuva kaunis väri lupailee jotakin.
Crisp IPAn kiva ja varsin sopiva vaahto vaikuttaa pehmeähköltä.

Oluen karvas, hyvä maku istahtaa kielelle viipyillen. Maussa on kevyt takapotku tai ennemminkin takatuuppari, joka ei iske kerralla kaikin voimin, vaan tuuppaa vähitellen aromivarastonsa valloilleen.

Crisp IPA on helposti kiskottava alkoholiton olut. IPA -repertuaarissa se kuuluu kuitenkin kevyempään kastiin. 

Crisp-tuoteperhe on kokonaisuudessaan
alkoholiton.



Arvio: 3,5/5

Arvion luotettavuus: Molempien testaajien toteama Crisp IPAn kohdalla käy yksiin. Arvio on luotettava.


Tutustu tästä Crisp-tuoteperheen muiden jäsenten edesottamuksiin Nolapistenollabisse-blogissa.

Crisp lager: Janontappaja  - muuten ehkä liiankin helppo (3.5/5)
Crisp Hoppy Lager - aavistus karvautta (3/5)
Crisp vehnäolut - vaisuja viljoja (2.5/5)
Crisp tumma lager on hyvä tumma lager   (3/5)

Kommentit